Häiden budjetti mietityttää lähes jokaista hääparia. Ja hyvä niin, sillä hääpäivää suunnitellessa on tärkeää tietää, mihin rahaa oikeasti kuluu ja mistä palveluiden hinnat muodostuvat. Häiden kustannuksissa on kuitenkin yksi hankala puoli: yhtä oikeaa hintaa ei ole. Budjetti voi olla nollasta eurosta puoleen miljoonaan, ainakin täällä Suomessa. Muualla maailmassa häihin pistetään moninkertaisesti enemmän rahaa, kun täällä…
Tag Archives: juhlakirsikka
Lapset häissä herättää ihmisissä paljon mielipiteitä. Jotkut pitävät siitä, että lapset pääsevät mukaan tärkeään päivään ja toiset ajattelevat, että lapsista voi olla liikaa työtä kaiken muun hääkiireen sekä stressin vieressä. Monelle lapsiperheelle se, että lapset pääsevät mukaan häihin tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä, sillä häät ovat usein perhesiteiden vahvistamisen ja onnen juhla. Lapset tuovat monilla tavoilla…
Miksi bridal assistant? Hääpäivä ei ala vihkimisestä tai juhlapaikalle saapumisesta.Se alkaa aamusta. Ja juuri siellä ratkaistaan yllättävän paljon! Jos hääaamu lähtee väärään suuntaan: aikataulu venyy, toimijat eivät löydä paikalle, kiire kasvaa ja stressi hiipii mukaan, se tunne jää helposti koko päiväksi. Vaikka kaikki myöhemmin sujuisi täydellisesti, alun kaaos voi vaikuttaa siihen, miltä päivä tuntuu ja…
Jos joku olisi sanonut minulle silloin, kun aloitin yrittäjyyden, että joskus kirjoitan blogipostausta tilanteessa, jossa kuukauden sisällä meille tulee kaksi näin isoa tunnustusta, en olisi ehkä ihan uskonut. Mutta tässä sitä ollaan; Vuoden hääsuunnittelija 2026 ja Vuoden pienyrittäjä 2025 ❤️ Vuoden hääsuunnittelija 2026 Vuoden hääsuunnittelija-tunnustus tuli LoveMeDo -häämessujen yhteydessä järjestetyn äänestyksen kautta. Siinä äänessä olivat…
Meillä meni hiljattain viraaliksi yksi kuva, jossa lueteltiin 10 vierasta, joita “ei kannata kutsua” häihin. Lista herätti tunteita, naurua, nyökkäyksiä ja muutaman “apua, tämä osui” -reaktion. Kommenttikentässä moni tunnisti ainakin yhden kohdan ja todennäköisesti myös yhden henkilön. Vaikka lista oli tehty pilke silmäkulmassa, sen ydin oli yllättävän vakava: vieraslista on yksi häiden vaikeimmista päätöksistä. Se…
