Miksi bridal assistant?
Hääpäivä ei ala vihkimisestä tai juhlapaikalle saapumisesta.
Se alkaa aamusta.
Ja juuri siellä ratkaistaan yllättävän paljon! Jos hääaamu lähtee väärään suuntaan: aikataulu venyy, toimijat eivät löydä paikalle, kiire kasvaa ja stressi hiipii mukaan, se tunne jää helposti koko päiväksi. Vaikka kaikki myöhemmin sujuisi täydellisesti, alun kaaos voi vaikuttaa siihen, miltä päivä tuntuu ja mitä siitä muistaa.
Aiemmin somistimme salia aamun ja näimme hääparin ensimmäistä kertaa vasta kirkossa tai vihkipaikalla. Ja silloin on joskus jo nähtävissä: aamu on ollut raskas! Kiire, säätö ja epävarmuus ovat vieneet tilaa siltä, miltä päivän oikeasti pitäisi tuntua; rauhalliselta, juhlavalta ja onnelliselta. Juuri tästä syystä bridal assistant on meille niin tärkeä osa palvelua ja lähellä sydäntä!
Mitä bridal assistant tekee hääaamuna?
Bridal assistant ei ole vain “lisäkäsi”. Hän on henkilö, joka pitää koko aamun kasassa. Hän varmistaa, että aikataulu pitää, toimijat löytävät oikeaan paikkaan ja kaikki etenee suunnitellusti. Meikki- ja kampaustiimi saa työrauhan, kuvaajat pääsevät aloittamaan ajallaan ja esimerkiksi first look toteutuu juuri silloin kun pitää. BA on parin (erityisesti daamien) apuna seremonian loppuun asti.
Lisäksi bridal assistant huolehtii monista pienistä, mutta yllättävän tärkeistä asioista:
- aamutakkien höyrytyksestä
- tavaroiden järjestelystä ja pakkaamisesta
- aamupalan koordinoinnoista
- kuljetuksiin siirtymisestä
- yleisestä rauhasta ja tilan luomisesta
Nämä ovat asioita, joita ei usein ajatella etukäteen, mutta joiden puuttuminen huomataan heti.
Entä jos apua ei ole?
Ilman tukea hääaamu jää helposti hääparin, kaason tai perheen vastuulle. Ja silloin roolit sekoittuvat: läheiset eivät enää ole vain mukana kokemassa hetkeä, vaan ratkomassa ongelmia ja eräällä lailla töissä häissä.
Se lisää painetta kaikille.
Ja jos stressi ehtii kasvaa liian suureksi, siitä on vaikea päästä irti myöhemmin päivällä. Se voi vaikuttaa läsnäoloon, rentoutumiseen ja siihen, miten koko juhla koetaan.
Meidän tapa toimia
Meillä bridal assistant sisältyy automaattisesti kaikkiin tarjouksiin. Hääparin ei tietenkään ole pakko ottaa palvelua käyttöön, mutta haluamme varmistaa, että mahdollisuus siihen on aina olemassa.
Joissain tilanteissa bridal assistant voi olla valmiudessa lähellä, esimerkiksi läheisessä kahvilassa, jos hääpari kokee ettei aktiivista apua tarvita. Mutta usein käy niin, että kun päivän merkitys konkretisoituu, tuen arvo ymmärretään aivan uudella tavalla ja jo heti ensimmäisten aamun tuntien aikana tulee WA-viesti: ”Ehtisittekö käymään meidän hotellihuoneessa?”.

Lopulta kyse on tästä
Hääpäivän ei kuulu tuntua selviytymiseltä. Sen kuuluu tuntua omalta. Bridal assistant ei ole vain käytännön apu, se on rauhaa, varmuutta ja tilaa olla läsnä. Olla läsnä rakkaimpien ihmisten kanssa. Jutella, syödä aamiaista, laittautua ja fiilistella perheen ja bestiksien kanssa.
Ja usein juuri tämä tekee koko päivän kokemuksesta täysin erilaisen 💛







