Tag Archives: hääsuunnittelu

Mitä hääsuunnittelu maksaa?

Häiden budjetti mietityttää lähes jokaista hääparia. Ja hyvä niin, sillä hääpäivää suunnitellessa on tärkeää tietää, mihin rahaa oikeasti kuluu ja mistä palveluiden hinnat muodostuvat. Häiden kustannuksissa on kuitenkin yksi hankala puoli: yhtä oikeaa hintaa ei ole. Budjetti voi olla nollasta eurosta puoleen miljoonaan, ainakin täällä Suomessa. Muualla maailmassa häihin pistetään moninkertaisesti enemmän rahaa, kun täällä…

Lapset häissä! Ihanaa vai haastavaa?

Lapset häissä herättää ihmisissä paljon mielipiteitä. Jotkut pitävät siitä, että lapset pääsevät mukaan tärkeään päivään ja toiset ajattelevat, että lapsista voi olla liikaa työtä kaiken muun hääkiireen sekä stressin vieressä. Monelle lapsiperheelle se, että lapset pääsevät mukaan häihin tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä, sillä häät ovat usein perhesiteiden vahvistamisen ja onnen juhla. Lapset tuovat monilla tavoilla…

Oppien, draaman ja palkintojen vuosi

Jos joku olisi sanonut minulle silloin, kun aloitin yrittäjyyden, että joskus kirjoitan blogipostausta tilanteessa, jossa kuukauden sisällä meille tulee kaksi näin isoa tunnustusta, en olisi ehkä ihan uskonut. Mutta tässä sitä ollaan; Vuoden hääsuunnittelija 2026 ja Vuoden pienyrittäjä 2025 ❤️ Vuoden hääsuunnittelija 2026 Vuoden hääsuunnittelija-tunnustus tuli LoveMeDo -häämessujen yhteydessä järjestetyn äänestyksen kautta. Siinä äänessä olivat…

Häävieraat, joita ei kannata kutsua

Meillä meni hiljattain viraaliksi yksi kuva, jossa lueteltiin 10 vierasta, joita “ei kannata kutsua” häihin. Lista herätti tunteita, naurua, nyökkäyksiä ja muutaman “apua, tämä osui” -reaktion. Kommenttikentässä moni tunnisti ainakin yhden kohdan ja todennäköisesti myös yhden henkilön. Vaikka lista oli tehty pilke silmäkulmassa, sen ydin oli yllättävän vakava: vieraslista on yksi häiden vaikeimmista päätöksistä. Se…

102 päivää hotellissa

Viime vuonna vietin yhteensä 102 päivää hotellissa ja se oli silmiä avaava kokemus. Usein hääsuunnittelijan työ mielletään vain juhlista nauttimiseksi ja kauniiden somistusten tekemiseksi, mutta todellisuus on paljon monimutkaisempi. Hotellipäivät kertyivät useista eri syistä: Kun tätä katsoo ulkopuolisin silmin, 102 päivää hotellissa voi kuulostaa hurjalta, mutta ne päivät sisältävät usein monia palavereja, vauhdikkaita siirtymisiä paikasta…

Evästeasetukset
Juhlakirsikka

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne mm. tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, sekä auttavat sivuston ylläpitäjää kehittämään käyttökokemusta entistäkin paremmaksi.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulee olla käytössä aina, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi.

Kolmannen osapuolen evästeet

Käytämme Google Analyticsia keräämään nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen käyttäminen auttaa meitä parantamaan sivustomme käyttäjäkokemusta.