Category Archives: Hääkukkapaketit

Hääfloristin työ on kokonainen taidonnäyte ja meillä siihen on 15 ammattilaista

Juhlakirsikassa työskentelee viisitoista kouluttautunutta floristiikan huippuammattilaista, joilla on vahva osaaminen niin kukista, kasveista kuin asiakaspalvelusta. Monilla heistä on puutarhurin koulutus, ja useat ovat syventäneet osaamistaan vuosien käytännön työllä ja jopa harkinneet floristiikan opettajuutta tai mesteriopintoja. Tämä kertoo ennen kaikkea intohimosta, jolla suhtaudumme alaan ja sen jatkuvaan kehittämiseen. Floristiikan ala on monipuolisempi kuin usein ajatellaan. Erityisesti…

Miten valita kukat häihin?

Häiden kukkavalinnat ovat minun mielestäni yksi ihanimpia tehtäviä hääsuunnittelussa. Häiden kukkia valitessa on otettava huomioon monen monta asiaa, jotka vaikuttavat budjettiin, aikatauluun ja juurikin kukkien valintoihin. Luota itseesi, omaan makuusi ja vasta kolmantena kuuntele ammattilaisen vinkkejä ja neuvoja kukkien suunnittelussa. Ammattilainen kyllä neuvoo parhaat kukat, muodot ja muun muassa siinä, mitä mahdollisuuksia kukkasomistuksilla on. Oikeasti…

KUKA Käyttää häiden kukkiin 6000€?

Kuka maksaa hääkukista 6000€? Hääpari, joka arvostaa aitojen kukkien kukkaloistoa häissään ja joilla on iso, näyttävä juhlapaikka, joka halutaan kukittaa hääjuhlan ajaksi. Tällä summalla saa myös koko hääseurueen kukituksen, heittokimpun ja useita kukka-installaatioita, jotka tehdään floristitiimin toimesta hääpaikalla käsityönä alusta loppuun asti. Häiden kukitusta suunnitellaan useampi kuukausi, ja siitä tehdään kirjallinen luonnos hääparille ennen häitä,…

Evästeasetukset
Juhlakirsikka

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne mm. tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, sekä auttavat sivuston ylläpitäjää kehittämään käyttökokemusta entistäkin paremmaksi.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulee olla käytössä aina, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi.

Kolmannen osapuolen evästeet

Käytämme Google Analyticsia keräämään nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen käyttäminen auttaa meitä parantamaan sivustomme käyttäjäkokemusta.