Timantti-hääpaketin sisältö

Kuten aiemmin mainittu, hääpakettien sisältöä on hankala avata täysin. Kyse on kuitenkin joka kerta hääparille räätälöity palvelupaketti, jonka sisältö määräytyy täysin parin toiveiden, hääpaikan ja tarvittavien somistuskokonaisuuksien mukaan.

Timantti-paketti on nimensä mukaisesti isoin, laajin ja kattavin näistä valmiiksi suunnitelluista hääpaketeista. Hääpakettiin kuuluu hääsuunnittelijan apu toimijoiden valinnassa, palavereissa ja käytännön ohjaamisessa itse hääpäivänä. Toimin niin sanotusti hääkordinaattorin roolissa juhlan aikana ja vastaan ohjeistuksesta ja yhteydenpidosta toimijoiden kanssa. Otan vastaan bändin, DJ;n, esiintyjät ja muut toimijat illan aikana, ohjaan takahuoneeseen ja pidän huolen, että siellä on sovitut asiat kunnossa, kuten esiintyjien raiderit, virvokkeet, pyyhkeet ja toivotut tilat ovat käytössä. Olen myös tiiviisti cateringin kanssa yhteistyössä koko illan ajan, koska heidän toimintansa ja ajoituksensa vaikuttaa koko illan kulkuun ja yleisilmeeseen. Yhteistyö on toimittava saumattomasti, jotta hääjuhla toteutuu suunnitelmien mukaan.

Lisäksi olen illan aikana aikatauluttajan tehtävässä, eli pidän huolen seremoniamestarin juontojen aikataulusta sekä muusta illan kulusta.

Tarjoamme seremoniamesteri-palvelua, mutta minä en voi sitä tehtävää tehdä koordinaattoritehtävien lisäksi, vaan ne tehtävät hoitaa toinen tiimiläinen.

Hääpakettiin kuuluu viisi näyttävää somistuskokonaisuutta, jotka tuovat tilaan kuin tilaan huikean kasvonkohotuksen ja juhlavan ja arvokkaan tunnelman. Yhteen viidestä somistuskokonaisuudesta voi sisältyä aitoa leikkokukkaa. Usein parit ovat valinneet tähän vihkikaaren, jossa on kaksi näyttävää kukka-asetelmaa teemaväreissä ja -kukissa.

Floristitiimimme toteuttaa parin halutessa muutkin kukkasomisteet ja morsiuskukat (morsiuskimput, vieheet ym) erillisenä lisäpalveluna.

Jälkikäteen useampi pari on kertonut, että yksi tärkeimmistä palveluista, mitä Timanttiin sisältyy on yhteys minuun hääpäivään asti. Pari saa soittaa, viestitellä ja tavata minua niin useasti, kun on tarve. Joskus kysymyksiä tulee kerran kuukaudessa, joskus lähes päivittäin. Tällöin parhaimpana apuna on WA-viestit, joilla minut tavoittaa lyhyelläkin varoitusajalla.

Lisäksi läsnäoloani hääjuhlassa pidetään isossa arvossa, vaikka en usein keskustele suoraan parin kanssa juhlan aikana. Jos ongelmia tai pohdinnan aiheita ilmenee illan myötä, käännyn sovitun kaason tai bestmanin puoleen, jos en pysty asiaa itse ratkaisemaan. Usein isoimmat ongelmat ovat aikatauluun liittyvää, ja ne saadaan aina ratkaistua huolettomasti ja nopeasti. Usein pari eikä vieraat huomaa, jos aikataulussa ei pystytä. Se ei myöskään muuta tunnelmaa suuntaan eikä toiseen, joten tätäkään asiaa ei tarvi pelätä etukäteen. Olen hääpäivänä käytettävissä kirkossa ja illan hääpaikalla, joten pari voi keskittyä toisiinsa ja hääpäivän tunnelmaa ilman huolia.

Jos haluatte täyden palvelun paketin ja jättää käytännönjärjestelyt ammattilaisen käsiin, Timantti on oikea valinta teidän hääjuhlaan.

Photography MuistoWerstas

Julkaissut Micu / Juhlakirsikka

Hääsuunnittelija, joka suunnittelee unohtumattomat juhlat taidolla ja tunteella!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: