Harjoitus tekee hääseremoniasta ikimuistoisen

Vihkiseremoniaa suunnitellessa huomio kiinnittyy usein luonnollisesti kauniiseen pukuun, kukkiin ja aikatauluihin. Harvempi kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että koko seremonian sujuvuus ja vaikuttavuus syntyvät ennen kaikkea harjoittelusta. Tämä korostuu erityisesti silloin, kun seremoniaan halutaan näyttäviä elementtejä, kuten tarkkaan ajoitettua musiikkia, savuefektejä, harkittuja kuvakulmia tai erikoisvalaistusta.

Ilman harjoittelua kaikki on mahdollista. Meillä seremonioissa on vuosien varrella sattunut kaikenlaista ja se on täysin inhimillistä. Kun kyse on oikeista ihmisistä eikä näyttelijöistä, virheitä tapahtuu. Morsiamelta on unohtunut kimppu hotelliin, bestman on unohtanut tehtävänsä ja istunut vieraiden joukkoon, vihkijä on unohtanut pyytää vieraita nousemaan morsiamen saapuessa, väärä kappale on alkanut soida alttarikävelyn aikana, vieraat eivät ole heittäneet konfettia oikealla hetkellä tai muusikot eivät ole nähneet paria vieraiden takaa ja ovat jatkaneet soittoa, vaikka pari oli odottanut alttarilla jo hetken aikaa. Näitä tilanteita riittää ja joskus niitä sattuu jopa huolellisista harjoituksista huolimatta.

Kaikki tämä on täysin inhimillistä. On tärkeää olla armollinen itselleen, hääseurueelle ja vieraille. He eivät ole paikalla statisteina tai penkintäyttäjinä, vaan juhlistamassa teidän rakkauttanne, viihtymässä ja juhlimassa kanssanne.

Silti pienellä valmistautumisella ja harjoittelulla voidaan vähentää turhaa jännitystä ja luoda seremonia, joka tuntuu rauhalliselta, hallitulta ja juuri teidän näköiseltänne. Tässä muutama vinkki ja pohjustus siihen, miksi harjoitus todella tekee mestarin.

1. Hääsuunnittelijan rooli

Hääsuunnittelija ei ole vain somisteiden, kukkien, aikataulujen ja juhlapaikan järjestäjä. Hänen tehtävänsä on varmistaa, että koko kokonaisuus toimii saumattomasti: hääseurue ja morsian liikkuvat luontevasti alttarille, siirtymät tapahtuvat oikeaan aikaan ja jokainen tietää oman roolinsa. Kun askelmerkit ovat selvät, seremonia tuntuu rauhalliselta ja hallitulta, eikä kenenkään tarvitse arvailla, mitä seuraavaksi tapahtuu. Et arvaakaan, kuinka monta kertaa bestmanit ovat saapuneet 5 minuuttia ennen seuremoniaa paikalle, ja kysyvät, että mitä pitää tehdä. Tässä vaiheessa heidän ohjeistus on auttamatta liian myöhäistä. Hääseuruetta valittaessa kannattaa heille jo aikaisessa vaiheessa vinkata, että yksi isoimpia tehtäviä heillä tulee olemaan nimenomaan hääseremonian osallistuminen. Ja sitä pitää harjoitella ennakkoon! Olisi myös ensiarvoisen tärkeää, että koko hääseurue pääsee mukaan seremoniaharjoituksiin, jotta kaikki tietävät askelmerkit viimeistään häitä edeltävänä päivänä. Hääaamuna siihen ei enää ole kenelläkään aikaa.

2. Musiikki ja erikoistehosteet

Jos seremoniaan toivotaan tiettyä musiikkia täsmällisellä hetkellä tai visuaalisia tehosteita, kuten savuverhoa, konfettia tai muuta efektikäyttöä, ne on ehdottomasti harjoiteltava etukäteen. Yksi morsian esimerkiksi haaveili astuvansa savuverhon läpi Carmina Buranan tahdissa. Musiikki saatiin toteutumaan upeasti urkujen ja jousien yhteistyönä, mutta savukone jäi lopulta käyttämättä, sillä kirkon käytännöt eivät sallineet sen käyttöä. Asiasta kysyttiin kirkkoherralta ajoissa ja tieto saavutti hääseurueen viikkoja ennen hääpäivää. Niinpä ehdimme tekemään muutoksia suunnitelmiin sen pohjalta.

Tämä on hyvä muistutus siitä, että suomalaiset kirkot eivät ole tottuneet näyttäviin tai tuotannollisiin seremonioihin. Kaikki erikoistoiveet on selvitettävä, sovittava ja hyväksytettävä etukäteen, jotta hääpäivänä ei tule ikäviä yllätyksiä. Lisäksi hyvä muistutus siitä, että kerro erikoistoiveista suunnittelijallesi kuukausia ennakkoon, älä edellisenä iltana!

3. Kirkon koristelu ja aikataulu

Monissa suomalaisissa kirkoissa koristeluun on varattu aikaa vain 10-15 minuuttia ennen seremonian alkua ja ennen kaikkea ennen vieraiden saapumista. Se tarkoittaa, että jokainen yksityiskohta on suunniteltava tarkasti ja toteutettava tehokkaasti. Harjoittelu ja ennakkosuunnittelu ovat tällöin avainasemassa, jotta lopputulos näyttää huolettomalta ja viimeistellyltä, vaikka aikataulu on tiukka.

Eräissä häissä meillä on niin paljon kukka-asetelmia kirkkoon ja meillä oli 7 minuuttia aikaa koristella paikka ennen vieraiden saapumista, joten meidän täytyi sopia jopa järjestys, mistä ovesta ja missä järjestyksessä tiimi saapuu kirkkoon. Aikataulu oli todella tiukka, mutta ehdimme hienosti hyvän ennakkosuunnittelun avulla. Purkuun meni taas 3 minuuttia, koska se on aina huomattavasti nopeampaa touhua.

4. Miksi harjoittelu on tärkeää

Harjoittelu ei tee seremoniasta mekaanisia tai jäykkiä, päinvastoin. Se tekee seremoniasta harkitun, tunnelmalisen elämyksen sekä hääseurueelle että vieraille. Erityisesti sulhaset jännittävät usein juuri seremoniaosuutta eniten, ja harjoittelemalla he saavat itsevarmuutta ja mielenrauhaa tulevaa hetkeä varten.

Ilman harjoitusta pienikin epävarmuus voi johtaa virheisiin tai hermostuneisuuteen, joka välittyy helposti niin hääseurueelle kuin vieraillekin, ja se näkyy armottomasti myös valokuvissa. Hääpäivä on ainutkertainen, mutta muistot siitä rakentuvat pienistä, hyvin harjoitelluista hetkistä, oikeassa rytmissä ja oikeassa järjestyksessä.

5. Kirkko- ja seremoniaharjoituksien ero

Monen mielestä seremoniaharjoitukset ovat hääsuunnittelun tylsimpiä osuuksia, mutta suosittelen niitä lämpimästi jokaiselle parille. On myös tärkeää erottaa toisistaan tapaaminen vihkijän kanssa ja varsinainen seremoniaharjoittelu. Se, mitä seremoniassa puhutaan, lauletaan tai luetaan, on eri asia kuin se, missä järjestyksessä hääseurue kulkee, miten morsiamen huntu asetellaan tai milloin kukakin nousee ja istuutuu.

Me hääsuunnittelijat ohjeistamme niin sanotut askelmerkit, perinteet ja tyylilliset valinnat, mutta seremonian sisältö on pääasiassa vihkijän vastuulla. Hän pitää yleensä parin kanssa erillisen tapaamisen, jossa käydään läpi puheiden sisältö, seremonian kulku ja tarvittavat asiakirjat.

Meidän roolimme on auttaa toteuttamaan kokonaisuus tuotannon, visuaalisen ilmeen ja tunnelman näkökulmasta, jotta itse hetki saa loistaa parhaalla mahdollisella tavalla.

6. Vinkit hääseurueelle

Tärkeintä seremoniassa on hääseurueelle, että et paljasta muille, että sinulla ei ole hajuakaan, mitä nyt pitää tehdä! Pysy rauhallisena, liiku rauhallisesti, katse eteen ja hymyile! Jos sinun tehtävään kuuluu kävellä kohti alttaria, kävele hitaammin, kun tuntuu luontavalta, silloin kävelet sopivaa tahtia, ihmiset ehtivät katsella sinua ja sinusta saadaan kauniita kuvia.

Jätä noin 10m väliä edelliseen kävelijään, jotta sinusta saadaan myös yksin valokuva, eikä taustalla näy muita. Jos kannattelet kävellessäsi kimppua (tämä pätee myös morsiameen): Bush to bush! Eli kimppu niin alas, kun pystyt, jotta puvun miehusta ja kauniit korut pääsevät oikeuksiin. Ja kuten sanottu, hymy on paras asuste, eli hymyllä saa paljon anteeksi.

Seremonia ei ole suoritus, joka on pakko toteuttaa virheettömästi, vaan kyseessä on intiimi, kaunis hetki, joka korostaa parin rakkaustarinaa ja tekee siitä usein niin sanotusti virallisen. On kunnia saada olla osana seremoniaa, hääseuruetta, joten muista myös itse nauttia hetkestä. Nämä todella ovat ainutkertaisia hetkiä, joita ei montaa kohtaa elämänsä aikana!

Olkoon tämä blogipostaus nyt sinun merkkisi varata seremoniaharkat, sekä palaveri vihkijän kanssa! Kiität minua myöhemmin!

KUVAT: Josefin Westin

Vastaa

Discover more from Juhlakirsikka

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading

Evästeasetukset
Juhlakirsikka

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne mm. tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, sekä auttavat sivuston ylläpitäjää kehittämään käyttökokemusta entistäkin paremmaksi.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulee olla käytössä aina, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi.

Kolmannen osapuolen evästeet

Käytämme Google Analyticsia keräämään nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen käyttäminen auttaa meitä parantamaan sivustomme käyttäjäkokemusta.